Paljasta hukkatoiminnot – lisää tulosta

Menestyvä yritys tunnistaa kilpailuvalttinsa asiakas- ja arvoketjulähtöisesti ja muokkaa toimintansa järjestelmällisesti vahvuuksia tukevaksi. Prosesseissa saattaa kuitenkin olla piilossa toimintoja, jotka syövät yrityksen tulosta. Tehottomuuksien havaitsemiseen ja hukkakustannusten karsimiseen tarvitaan kokonaisvaltainen suunnitelma.

Kustannuslaskenta

Taloushallinnassa kustannukset jaotellaan yleensä muuttuviin ja kiinteisiin kustannuksiin. Tämän rinnalle tarvitaan kustannusjärjestelmä, johon kaikki toiminnot jaotellaan sen mukaan kuuluvatko ne ydin-, apu- ja hukkatoimintoihin. Näin saadaan selville lisäarvoa tuottavat ja lisäarvoa tuottamattomat kustannukset, ja niihin voidaan puuttua.

Hukkakustannukset kertovat, kuinka paljon organisaatiossa tai sen prosesseissa tehdään lisäarvoa tuottamatonta työtä ja aiheutetaan turhia kustannuksia. Hukkakustannusten selvittämisen alkuperäisenä tarkoituksena oli motivoida ylin johto havaitsemaan tarpeet korjaaville toimenpiteille. Sittemmin on huomattu, että motivoinnin ulottaminen koko henkilöstöön on kannustanut jokaista havainnoimaan puutteita ja kehittämään prosesseja tehokkaammiksi.

Mitä tehdään?
Konsultointi Arvio Oy valmentaa yritysjohtoa strategisten vaihtoehtojen kartoittamisessa sekä opastaa hukkakustannuslaskennan perusteista aina käytännön kehitystoimenpiteiden toteutukseen asti. Luomme yhdessä tarpeitanne vastaavan kokonaisuuden mm. seuraavista palveluvaihtoehdoistamme:

  • Kilpailuvalttien ja asiakastarpeiden kytkeminen toiminnan arvoketjuun
  • Kustannuserittely lisäarvoa tuottaviin ja tuottamattomiin
  • Toiminnan hukkien vähentämisstrategian luominen ja viestintä
  • Parhaiden käytäntöjen opetukset
  • Tavoitteiden konkretisoiminen ja jalkauttaminen osaksi päivittäistä toimintaa
  • Organisaatiokulttuurin muutostarpeiden tunnistaminen ja arvojen täsmentäminen
  • Arvio-tehokkuusohjelmisto (internetpalvelu)


Suunnittele – SitoutaSuorita


Toteutus: NetComp Oy